|
Pilates toimii erinomaisena oheisharjoittelumuotona lajissa kuin lajissa, oli kyseessä harrastaja tai kilpaurheilija. Kaiken ikäiset liikkujat hyötyvät pilateksesta, mutta olen sitä mieltä, että mitä varhaisemmassa vaiheessa oman lajin ohella pilatesharjoittelu aloitetaan sen parempi, saadaan paras hyöty. Pilateksesta hyötyy erityisesti kasvava nuori urheilija, jonka kasvun pyrähdyksiä ei voida millään ennustaa. Jos pilates on ollut tukemassa lajiharjoittelua jo pienestä pitäen, ei oma keho tunnu niin oudolta kovan pituuskasvun aikana, eikä nuori urheilija ole ”hukassa” oman kehon toimintojen kanssa eikä olo ole niin kömpelö. Uskoisin, että pilatesharjoittelulla voidaan jopa ennaltaehkäistä nuoren kasvavan, ja toki aikuisenkin urheiluvammojen kehittymistä, esimerkiksi erilaisten selkävaivojen.  Parhaimmassa tapauksessa urheilija ja valmentaja tekevät tiivistä yhteistyötä pilatesohjaajan kanssa, jolloin voidaan yhdessä miettiä tavoitteita, mitä pilatekselta toivotaan, miten pilatesopit voisi siirtää käytäntöön omassa lajissa. Olen tehnyt töitä nuorten taitoluistelijoiden, sekä aikuisten ammattijääkiekkoilijoiden kanssa ja nähnyt huomattavaa edistystä kehonhallinnassa ja oman kehon tuntemuksen syventymisessä ja urheiluvammojen tai rasitustilojen helpottamisessa. Kun hienomotorisia taitoja kehitetään, yltävät vaikutukset karkeamotorisiin, isoilla lihaksilla tehtäviin liikkeisiin. Estetiikkalajeissa liikekieli voi muuttua pehmeämmäksi ja sulavammaksi ja taas esim. voimalajeissa voimantuottoa osataan säädellä hienommin tai luistelussa saadaan potkuun enemmän tehoa. Pilateksessa yhdistyy sekä voima, että venyttely, siinä korostuu tarkkuus ja kehon hallinta. Kaikkea tätä tarvitaan lajissa kuin lajissa. Urheilijat ja harrastajat kokevat pilateksen mielekkäänä kehonhuoltomuotona. Harjoitusta voidaan tehdä perinteiseen tapaan matolla ilman välineitä, tai välineiden kanssa, jolloin harjoitus saa ihan uusia ulottuvuuksia. Välineitä käytetään aina tarpeiden ja tavoitteiden mukaan, niillä voidaan vaikeuttaa harjoitusta tai helpottaa. Ja vaihtoehtona on vielä laitepilates, jossa usein keskitytään hitaaseen ja jarruttelevaan lihastyöhön.  Fyysisen hyödyn lisäksi monet kokevat pilatesharjoittelun parantavan keskittymiskykyä. Harjoitus vaatii ajatusta, on keskityttävä hengitykseen, liikkeeseen, kehon hallintaan – pieniin yksityiskohtiin ja moneen kehon toimintoon yhtäaikaa. Ylimääräisille ajatuksille ei pilateksessa juurikaan ole sijaa. Harjoituksessa korostuu rauha ja pienien yksityiskohtien hionta. Myös hengitys on iso osa harjoitusta, sillä on liikkeen kannalta monia merkityksia mm. avaava ja aktivoiva tai rentouttava ja pehmentävä. Hengityksen hallinta ja harjoittaminen syventää automaattisesti oman kehon tuntemusta. Hengityksen hallitseminen auttaa keskittymisessä ja hengityslihaksia harjoitettaessa ne tietenkin vahvistuvat. Sisäängengityslihaksia vahvistamalla voidaan helpottaa hapenottokykyä, jolloin ei hengästytä niin helposti.  Pilates on kuin sipulin kuorimista, kerros kerrokselta lähestytään kohti ydintä. Ilman muuta säännöllisen harjoituksen lopputulema on, että liikkeet opitaan, mutta se ei tee harjoituksesta yhtään helpompaa, päin vastoin! Ja hyvä ohjaaja osaa aina haastaa lisää, hän löytää aina uusia keinoja haastaa.
Meillä Satamakadulla Aina on- studiolla on erinomaiset puitteet laadukkaaseen pilatesharjoitteluun yksityisopetuksena tai pienissä ryhmissä. Pienryhmäharjoittelu takaa yksilöllisemmän ohjauksen. Harjoittelun voi aloittaa milloin tahansa. Harjoitus suunnitellaan harjoitus- tai kisakauden mukaan. Olen Lauriina, olen itse harrastanut aktiivisesti taitoluistelua ja olen taitoluisteluvalmentaja. Ennen Tampereelle muuttoa toimin aktiivisesti taitoluisteluvalmentajana Espoossa sekä olen ollut mukana taitoluistelumaajoukkuetoiminnassa heidän leirityksillä. Nyt olisin valmis tuomaan ammattitaitoni sekä kokemukseni Pirkanmaalaisille urheilijoille / seuroille. Olen myös Liikunnanohjaaja AMK, pilatesohjaaja, joogaopettaja, ravintoneuvoja
0 Kommentit
Terveys on se, mitä jokainen meistä arvostaa, kun kysytään ”mikä sinulle on elämässä tärkeää?”, mutta liian vähän huolehdimme terveydestämme. Vaakakuppi kallistuu helposti aina toiseen laitaan ja tasapainon löytäminen on vaikeaa. Fyysisesti tai psyykkisesti raskas työ ja ruuhkavuodet, haastava elämäntilanne voivat aiheuttaa stressiä ja horjuttaa tasapainoa, tai jostain syystä ruokavalio on huomaamatta ajautunut väärille raiteille. Välillä on hyvä pysähtyä ja tarkastella, missä mennään, olenko tehnyt parhaita mahdollisia valintoja oman hyvinvointini eteen. Kevät on loistavaa puhdistumisen ja palautumisen aikaa. Kevät on oivallista aikaa myös uusille kokeiluille ja muutokselle: kevätaurinko paistaa ja saamme valosta lisää energiaa, positiivinen mieli auttaa kohti uutta: jätetään talven tomut taakse ja kohdistetaan katse tulevaan. Kesä häämöttää jo horisontissa.  Kuva: unsplash Ruokavalion puhdistamisen tarkoitus on vähentää ruoasta tulevien epäpuhtauksien ja haitallisten aineiden määrää, hetkellisesti tai jopa pysyvästi sekä tukea puhdistusprosesseja. Myös kevyellä liikunnalla ja hengitysharjoituksilla voidaan tehostaa elimistön puhdistustumista. Ruokavalion ”kevätsiivous”, voi parhaimmillaan piristää, tuoda lisää energiaa, antaa viimeisen potkun jo pitkään mielessä hautuneelle elämäntapamuutokselle. Mutta muistetaan, että puhdistuskuuri ei tuo paaston terapeuttisia vaikutuksia. Puhdistus kuurin aikana syödään riittävästi, juodaan nesteitä, ja halutessasi voit käyttää joitakin lisäravinteita puhdistusprosessien tukemiseen. Erilaisia kemikaaleja, raskasmetalleja, epäpuhtauksia päätyy kehoon ihon, hengityksen ja ravinnon sekä lääkkeiden mukana, myös suolistossa syntyy myrkkyjä suolistobakteerien valmistamana. Suolisto, maksa, munuaiset ja uloshengitys puhdistavat kehoa ja on tärkeää, että tämä koneisto on kunnossa, jotta myrkkyjen eliminointi sekä poisto toimii tehokkaasti. Kuona-aineita poistuu vessassa virtsan ja ulosteen mukana, tehokas uloshengitys poistaa kuona-aineita keuhkojen kautta, maksa käsittelee ja varastoi elimistölle haitallisia aineita. Elimistön puhdistusmekanismien toiminta on yhtä tärkeää, kuin ruoasta saatavien ravintoaineiden tehokas imeyttäminen. Jos suolisto on huonossa kunnossa, ravintoaineiden imeytyminen häiriintyy ja puhdistusmekanismien toiminta heikkenee, jolloin kuona-aineet voivat alkaa kerääntyä elimistöön. Oireina voi olla, muutamia mainitakseni: päänsärkyä, väsymystä, masennusta, ärtyneisyyttä, oireet voivat näkyä myös iholla näppylöinä tai liiallisena kuivuutena (atopia), punoituksena tai hilseilynä.  Perimämme eli geenit, sekä ympäristötekijät vaikuttavat meihin. On aina huomioitava yksilöllisyys, reagoimme ympäristöömme kaikki omalla tavallamme, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Pitkittynyt krooninen stressi vaikuttaa suoliston kuntoon heikentävästi. Yleensä oireet ovat toiminnallisia, joko on ummetusta tai liian tiheää juoksua vessassa, turvotusta, närästystä, ruoansulatusvaivoja ja niin edelleen. Ummetus aiheuttaa suoliston myrkkyjen takaisin imeytymisen elimistöön ja näin ollen kuormittaa maksaa. Jos kakka lentää pönttöön varpusparven lailla joka kerta, ja vielä monta kertaa päivässä, voi ravintoaineiden imeytyminen olla heikkoa. Suoliston huono kunto voi johtaa maksan kuormittumiseen. Maksa on kehon suurin puhdistuslaitos, sen tehtävänä on käsitellä kaikki ravinnosta ja suolistosta veren mukana tuleva materiaali ja varastoida ne. Suurin maksan kuormittaja on kehno ravinto, jota syömme syömme: mikrossa lämmitettävät valmisruoat, pikaruoka, suuret määrät sokereita ja huonolaatuisia hiilihydraatteja, liian vähän hyviä kuituja. Myös liian tiheä syöminen sekä raskas ilta- tai yösyönti ovat maksan toiminnalle haitallista. Maksa kuormittuu myös ympäristötekijöistä: liiallisista kemikaaleista kosmetiikassa, astianpesuaineissa, pyykinpesuaineissa, myös hengitysilman mukana tulevat epäpuhtaudet vaikuttavat maksan toimintaan ja sitä kautta koko olotilaamme. Huonon ruokavalion ja stressaavien elämäntapojen vuoksi maksa on vaarassa rasvoittua ja elintapasairaudet kurkistelevat jo nurkan takana.  Kuva: unsplash Maksan ja koko puhdistusjärjestelmän hyvinvoinnin perusta on hyvä ja ravitseva, värikäs ruoka, säännölliset ruokailut, lepo, liikunta sekä stressin minimointi. Positiivista elämänasennetta unohtamatta! Jos haluat puhdistua ja palautua kotona tai vaikka mökillä, tule mukaan kolmen päivän miniretriitille nettikurssin muodossa! Saat helppoja ruokaohjeita, jooga- ja pilatesharjoitukset, hengitys-rentoutusharjoituksen, sekä kivoja vinkkejä puhdistusta tukeviin päivärutiineihin. Kurssi sopii kaikille perus terveille, omasta hyvinvoinnista kiinnostuneille naisille sekä miehille. Tervetuloa!  Terveisin Lauriina <3
Kulunut vuosi 2021 on ollut melkoinen vuoristorata myös meidän studiolla. On käyty ojassa ja allikossa ja välillä saatu nenänpää taas pinnan päälle, hetkiksi. Mutta syy kuinka olemme tästä selvinneet ja miksi olemme jaksaneet jatkaa hymyssä suin tätä yrittämistä on TE! TE ihanat, lojaalit asiakkaat olette se syy mikä on pitänyt etenkin meidän mielen korkealla. Teidän kanssa on ollut ilo tehdä töitä, Kiitos siitä! Ja tästä on hyvä jatkaa uuteen vuoteen, tuo se sitten mitä on tuodakseen. Alla yksi asiakaspalaute. Ihana Aino - Maija, Kiitos tästä palautteesta <3  Koululiikuntatunneilla 80- ja 90-luvulla opin että liikunta ei kuulu minulle ja että olen jotenkin väärin, liian kömpelö, liian arka, liian nolo. Kasvoin täysin liikkumattomaksi nuoreksi ja edelleen liikkumattomaksi aikuiseksi. Aina välillä kokeilin hetken aikaa jotain, mutta koululiikuntatraumani oli herkästi aktivoituvaa sorttia, ja edelleen tunsin olevani väärässä paikassa ja vääränlainen. Neljänkympin kynnyksellä elämässäni tapahtui kaikenlaista ja siinä muutoksen tiimellyksessä ajattelin että minun on pakko aikuistua, ymmärtää että kaikesta huolimatta minä itse elän tässä kehossa ja että minun täytyy arvostaa kehoani ja pitää siitä huolta. Arvioin että liikunnallinen arki vaatii jonkinlaista kestävyyskuntoa ja vahvan keskivartalon, joten aloin kävellä pitkiä lenkkejä ja ilmoittauduin pilateksen alkeiskurssille. Minnan ohjaukseen oli todella helppo tulla! Minnan tyyli on ihanan rento ja ystävällinen ja samaan aikaan huolellinen ja tarkka. En kertaakaan tuntenut että olisin ollut väärässä paikassa.  Kävin Minnan tunneilla kuukausien ajan ja uskaltauduin siitä sitten kokeilemaan muitakin lajeja, kuten thainyrkkeilyä, joogaa, kuntosalia. Liikunnan ilo ja hurma vei minut mennessään ja nyt yli nelikymppisenä nautin elämästäni tässä kehossa. On ollut hyvä välillä palata pilatekseen (Minnan kanssa, tietysti) ja palauttaa tuntuma kehon ytimeen ja hallintaan. Suosittelen Aina on Pilatesta vilpittömästi myös sinulle joka olet ryhmäliikuntatunnilla eksyksissä. Keho on ainoa pysyvä koti joka meillä on, ja me itse ainoa joka voi siitä huolehtia. Aino-Maija 41v  Aloitetaan tärkeästä: Mikään tapa pysähtyä tai olla pysähtymättä ei ole toistansa parempi tai huonompi. Jos tai kun blogin otsikointi nostattaa mieleesi ajatuksia siitä, että oma pysähtymisen tapasi on ehkä toimimaton, vääränlainen (verrattuna mihin?), liian uusi arvioitavaksi tai kenties se ainoa oikea, tunnista nämä ajatukset ja niistä nouseva ‘tunnepilvi’ - ja anna niiden olla ja/tai mennä. Olet valmis tarkastelemaan asiaa objektiivisemmin, enemmän ulkopuolisena. Ja se mahdollistaa aina muutoksia. Viliseekö mielessäsi välillä kuin miljoonakaupungin metroasema? Onko kehosi levoton? Koetko haastetta pysähtyä hetkeen - nähdä ja kokea itsesi juuri tässä, näiden asioiden ja ihmisten äärellä? Kuvaako kiire elämääsi? Toivotko, että valitsisit useammin reagoida tai tehdä toisin, toisinaan enkä hitaammin tai nopeammin - ihan arkisissa asioissa ja tilanteissa? Elämä tapahtuu aina kussakin hetkessä. Ei eilisessä eikä tulevassa, koska niitä ei enää tai vielä ole. Missä elämä siis on, jos emme ole siinä läsnä?  Missä elämä siis on, jos emme ole siinä läsnä? Juuri tässä hetkessä. Tämä kysymys on ärsyttänyt minua monin paikoin. Itselleni ärsyyntymisen tunne merkitsee sitä, että asia on tärkeä - se ‘tökkii’ minussa kohtaa, jonka kautta saan mahdollisuuden kasvaa, oppia itsestäni uutta, muuttua ja hyväksyä enemmän. Tämä on melko uusi havaintoni, joten opettelen. Aina en siis antaudu ärsytyksilleni heti. Usein lähden liikkeelle niinkin kaukaa kuin syiden etsimisestä muualta, itseni ulkopuolelta: lapsistani, kumppanistani, työstäni, vanhemmistani tai ihan vaikka kaupan hitaasta kassasta ja mielestäni kehnoista järjestelyistä. Ihan mikä tahansa ärsyttävä sopii, kun en ole vielä valmis itseni äärelle. Voi, miten helppoa ja nopeaa on löytää syitä itsensä ulkopuolelta tässä miljoonien ärsykkeiden maailmassa ja nopeassa arjessa :) “Voi, miten naurettavan helppoa on löytää syitä itsensä ulkopuolelta tässä miljoonien ärsykkeiden maailmassa ja nopeassa arjessa.” Toivon, että sinä pysähdyt jo siinä vaiheessa, kun kiire ja kuorma eivät ole kohtuuttomia. Tai ennen kuin ehdit loukkaamaan liioin itseäsi ja/tai muita. Toivon, että pysähdyt, koska tunnet olevasi kaikin tavoin sen arvoinen ilman sen erityistä ansaitsemista. Kaikki kyvyt pysähtymiseen ovat jo sinussa. Löydä niistä vielä lisää. Olen valmistellut sinulle Pysähdy & Virkisty -verkkokurssin, jonka äärellä voit tutkailla omaa pysähtymistäsi erilaisin tavoin. Kurssi sisältää 3 osiota, joissa kussakin on 3 erillistä moduulia (yht. 9 perusosaa ohjeineen): auditiivinen rentoutusharjoitus (3 kpl), tunnetaitoihin, pysähtymiseen ja virkistymiseen tähtäävä harjoitustehtävä (3 kpl) sekä videomuotoinen Liike & Rentoutus -harjoitus (3 kpl). Tämän lisäksi olen valmistellut kurssille myös bonus-materiaalia. Olen ihan innoissani! Voit edetä kurssilla omaan tahtiisi sieltä täältä tai osioittain järjestyksessä, jonka olen kurssille luonut. Voit tutkia sisältöä yksin tai haastaa vaikka perheenjäsenesi mukaan. Pääset kertaamaan sisältöjä kurssin aukioloaikana (120 pv) vapaasti. Löydä itsestäsi lisää voimavaroja ja omat toimivat tapasi pysähtyä hyvissä ajoin. “Olen valmistellut sinulle hymyssä suin ja suurella sydämellä Pysähdy & Virkisty -verkkokurssin, joka sisältää 9 perusosaa sekä bonusmateriaalin.”  Tunteet ovat samanaikaisesti aarteemme ja kasvuhaasteemme. Onnistuneesti hyödynnettyinä superupeita tienviittojamme. Ne ovat läsnä koko ajan, sillä neutraalikin tunne on kuitenkin tunne. Ja karkuun niitä pääsee korkeintaan vain sopivan aikalisän ajaksi. Olen kuullut sanottavan, että "keho on viisas ja tunne huomionkipeä". Tämä tarkoittanee, että tunteemme todella kaipaavat kantajansa huomiota, sitä pysähtymistä - yhä tietoisempien valintojen mahdollistumiseksi. Mitä fyysiset tuntemuksemme sitten viestivät? Ehkä paljon rikkaammin kuin, mitä olemme kulttuurisesti tottuneet niitä tulkitsemaan. Mitä, jos niitä pienempiä kolotuksiamme, oireitamme ja kipujamme tai tuntemuksia ylipäätään ei olisikaan pakko tuntea, vaan niitä olisi mahdollista ja lupa aistia oivaltaen yhä uudelleen ja uudelleen itseämme. Miltä olemisemme ja kokemuksemme tuolloin tuntuisi? Olisiko tämä edes ajatuksena mahdollista? Kipu, erilaiset tuntemukset, tunteet ja läsnäolo ovat täysin henkilökohtainen kokemuksia, joten kaikkein tärkein henkilö, jonka kanssa tämän aiheen ääreen on hyvä paneutua, on meistä jokainen itse.  Mikä vain on mahdollista :) Vai, miten sinä ajattelet? Kokeile seuraavaa: Mieti eilistä päivääsi seuraavien näkökulmien kautta. Huomioi, mitä mieleesi nousee eilisestä sen suuremmin analysoimatta kunkin näkökulman äärellä, ja miltä se tuntuu kehossasi ja mielessäsi. Anna jokaiselle näkökulmalle rauhassa muutama minuutti aikaa. 1. näkökulma: Eilinen oli huono päivä. 2. näkökulma: Eilinen oli neutraali päivä. 3. näkökulma: Eilinen oli hyvä päivä. Hyvää tätä päivää ja nähdään Aina on Pilates - studiolla tai verkossa!
terveisin, Outi Kirjoitus kotona harjoittelusta on kypsynyt mielessäni jo pitkään ja erityisen ajankohtaiselta sen kirjoittaminen tuntui nyt, kun koronapandemia laittoi meille kaikille tärkeän Aina on Pilateksen studion ovet kiinni hetkeksi aikaa. Tätä kirjoitusta lähettäessäni odotan illan Yintunnin ohjaamista jo malttamattomana yli kuukauden tauon jälkeen.  Tykkäätkö sinä harjoitella enemmän kotona, studiolla, vai sekä että? Osa on varmasti jo ennen pandemiaa tehnyt tottuneesti kotitreenejä, mutta osalle ajatuskin kotona harjoittelusta voi olla todella vieras. Itse olen hyvin tottunut joogaamaan kotona ja hotellihuoneissa ympäri maailmaa. Tämä tapa on ollut minulla olemassa jo vuosien ajan, suurimmaksi osaksi epäsäännöllisen työni vuoksi, kun en yksinkertaisesti voi aina lähteä tutulle tunnille tiettynä päivänä viikossa tiettyyn kellonaikaan. Koska elämäni on normaalina maailman aikana myös paljon lähtemistä ja tulemista, koen rauhaa ja selkeyttä voidessani harjoitella kotona. Minulle kotona harjoittelusta tuleekin ensimmäisenä mieleen helppous ja ajankäytön optimointi. Kävelen omaan harjoittelutilaani (mikä se milloinkin on), levitän maton lattialle ja se on siinä. Ei suunnittelua, aikataulutusta, tavaroiden pakkaamista ja siirtymistä paikasta toiseen, ei mahdollisia parkkiongelmia tai -maksuja. Eikä tavaroiden purkamista kotiin tultua. Säästän kotona harjoitellessani helposti tunnin tai pari aikaa johonkin muuhun mielekkääseen tekemiseen. Kuriositeettina todettakoon, että itselläni saattaa unohtua joskus myös itse treenivaatteet kaappiin, koska eihän niilläkään ole kotona mitään merkitystä. Kotioloissa vaativinkin esteetikko yleensä löytää toisenlaisen vaihteen ja treenailee ainoastaan mukavissa vaatteissa, mikä ei aina tarkoita pään yli vedettäviä ja ahdistavia treeniliivejä. If you know you know. Kotona harjoittelusta tulee ehkä helpommin osa arkea juuri helppouden ja ajansäästön takia. Itselläni ei ole myöskään enää pieniä lapsia kotona sekoittamassa aikatauluja, joten voin kohtalaisen helposti suunnitella harjoittelun ajankohdan omien mieltymysteni mukaan. Tässä monen elämäntilanne varmasti poikkeaa hyvinkin paljon sen suhteen, onko kotona harjoittelu helppoa vai ei. Vaikka pienen lapsen vanhempi saisikin puolisonsa kanssa soviteltua hyvinvoinnille pyhitetyn ajan, ei lopputulos aina välttämättä ole kiveen hakattu etenkään taaperoiden ollessa mukana kokonaiskuviossa. Meidän perheessä karvainen kaveri on se ainoa pakan sekoittaja, koska hän haluaa tietenkin olla aina menossa mukana. Jostain syystä hän myös olettaa, että hänen leikkihetkensä alkaa silloin, kun minä tai mieheni tai me molemmat menemme olohuoneen lattialle tekemään pilatesta tai joogaa.  Eli kotona harjoittelu on ihanaa ja helppoa! Entä kääntöpuoli? Yksi asia, josta olen tullut hyvin tietoiseksi kotona harjoittelun ja varsinkin ns. ”omasta päästäni” harjoittelun myötä, on itsekurin, monipuolisuuden ja sitä kautta kehittymisen puute. En tarkoita tällä sitä, että harjoittelun tulisi olla tiukkaa suorittamista ja jatkuvaa kehitystä, jotta siitä olisi hyötyä. Mutta toistammeko omatoimisessa harjoittelussa helpommin vain ne miellyttävät lempijutut? Olen saanut itseni tästä kiinni lukuisia kertoja. Toisaalta on ihanaa omistaa tietynlainen rutiini, johon sukeltaa, kun haluaa vain löytää itsensä matolta ja suoda keholle ja mielelle pienen hyvinvointituokion. Toivoisin kaikkien omistavan jonkinlaisen rutiinin, jota tehdä. Kuitenkin välttääkseni vain lempijuttujeni toistamista käytän oman harjoittelun ohella hyväkseni verkossa olevia valmistunteja, joilla on jokin tietty fokus. Näin harjoittelusta tulee monipuolisempaa sekä keholle että mielelle. Itsekurin puute kotona saattaa tarkoittaa sitä, ettei malta sitoutua tarpeelliseen harjoituksen pituuteen. Kukaan ei kysele kotona perään, jos pyykkien lajittelu yhtäkkiä houkutteleekin kymmenen minuuttia harjoituksen aloittamisen jälkeen. Jonkin verran suunnitelmallisuutta ja päättäväisyyttä kotona harjoittelu siten helppoudestaan huolimatta vaatii.  Mieleeni tulee tässä yhteydessä myös ns. fast fitness-ajatusmalli. Luulen tämän ajatusmallin korostuvan jonkin verran erityisesti kotona harjoittelussa ja se on varmasti yksi syy siihen, minkä vuoksi mekin olemme tehneet verkkoon hieman normaalia lyhyempiä harjoituksia. Ne ovat helposti lähestyttäviä, eivätkä sido aikaa samalla tavalla kuin pitkät harjoitukset. Suunnitellut kokonaisuudet voivat olla lyhyenäkin versiona varsin monipuolisia. Fast fitness- ajattelu on siis ehdottomasti myös hyvä asia, jos asiaa katsoo siltä kannalta, että sillä varmistaa itselleen edes jonkin mittaisen annoksen hyvinvointia. Olen itse asiassa sitä mieltä, että jos pitäisi valita (onneksi ei tarvitse), niin mieluummin vartti joogaa päivässä kuin 90 minuuttia kerran viikossa. Mutta - nyt käsi sydämelle - se tunne, kun on tehnyt ohjatun 90- minuuttisen joogaharjoituksen loppurentoutuksineen (ehkä jopa meditaation kera), vieden kehoa ja mieltä hetkittäin myös epämukavuusalueelle - se läsnäolon, rauhan ja oman kehon tyytyväisyyden tuntemus on hyvin erilainen pitkän harjoituksen jälkeen. Jos siis mietitään tavoitteellista harjoittelua, saattaa kotona harjoitteluun liittyä itsekuriin ja sitoutumiseen liittyviä haasteita. Tästä saa ehdottomasti olla myös eri mieltä.  Entäpä yhteisöllisyyden kokemus? Miten kivaa onkaan tulla yhteiseen paikkaan, tavata tutut ihmiset ja vaihtaa kuulumisia ennen tuntia ja sen jälkeen. Monelle juuri tämä saattaa olla se arjen henkireikä. Harjoituksen alkaessa ja sen aikana kanssaihmisten saliin luoma energia on käsinkosketeltavan erilainen kuin mitä se on kotona. Tämä on mielestäni yksi kiistattomista eroista kotona harjoittelun ja ryhmätunneilla harjoittelun osalta. Katseet, hymyt, sanaton viestintä ja yhdessä tekeminen puuttuvat kotoa, mikä on ainakin itselleni todella suuri puute. Harjoittelu on kliinisempää ja yksinäisempää. Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan ajatukseen, nimittäin läsnä olevaan ohjaamiseen ja vaikkapa avustamiseen tunneilla.  Kotona harjoittelu asettaa sekä meille ohjaajille että kotona harjoitusta tekevälle haasteita harjoituksen turvallisesta ja terveellisestä tekemisestä. Koska emme näe välttämättä toisiamme livenä tehdessämme kotiharjoitusta, olemme aika lailla omillamme annettujen ohjeiden ja niiden käytäntöön viemisen osalta. Pienimmät haitat liittyvät varmastikin liikkeiden vajaaseen tekemiseen tai tekemättä jättämiseen, suurimmat puolestaan kehoa haitallisesti kuormittavaan tekniikkaan, yliyrittämiseen ja pahimmassa tapauksessa jopa loukkaantumiseen. Näihin molempiin ääripäihin on helpompi vaikuttaa sekä harjoittelijana että ohjaajana tavallisilla ryhmätunneilla. Kun mietitään yhteisönä harjoittelua, on sosiaalisella paineellakin oma merkityksensä ryhmätunneilla. Se on olemassa myös suorittamattomuutta korostavilla joogatunneilla, halusimmepa sitä tai emme. Sosiaalinen paine auttaa meitä tsemppaamaan ryhmässä hyvällä tavalla. Toisaalta se voi johtaa kilpailuhenkisessä ryhmässä myös yliyrittämiseen ja vaaratilanteisiin. Sosiaalisen paineen puuttuminen kotona harjoiteltaessa voi siten olla hyvä asia kilpailuhenkiselle ihmiselle siinä missä se on huono asia helposti luovuttavalle ja mukavuuteen taipuvaiselle luonteelle. Ehkä osa kuitenkin kokee saavansa enemmän hyötyä harjoituksesta kotona juuri sen kautta, ettei sosiaalista painetta ole olemassa. Ilman sosiaalista painetta tai arvostelun pelkoa uskaltaa olla aidosti juuri se, mitä on. Yhteisöllisyydellä ja sen kokemuksella on siis jälleen monta näkökulmaa. Mitä ajatuksia kotona harjoittelu herättää sinussa? Tämän artikkelin/tekstin on kirjoittanut joogaohjaajanne Katja Kivijärvi. Minun Yin-tunneille voit osallistua maanantaisin klo 18.30, taikka voit käydä ostoksilla ja ostaa Aina on Pilates verkkokurssini joko Yin Stillness kurssin taikka Lempeä joogarutiini kurssin kotiin. Nähdään matolla <3  Mikä on se alkemia ja atomien asento, joka onnistuu piirtämään jäljen kehomielisielumme syvämuistiin? Mitä kaikkea mahtaa levätä hyvän muistijäljen taustalla? Kirjoitan muutamasta elämäni tuokiokuvasta, sielunmaisemasta. Hetkistä, jotka ovat kestäneet vain muutaman sekunnin tai minuutin, mutta joiden aikana olen tuntenut syleileväni kaikkeutta. Ihmeellistä on se, että näiden hetkien kehys on ollut aivan arkinen. Aivan kuin tavallisuus haluasi yllättää ja näyttää kultahippusensa epäilijälle. Kenties tuttuuden tunne ja turvallisuuden kokemus mahdollistavat aistien rauhallisen linjautumisen, ja tuokiokuvan herkän vahva kokemus pääsee syntymään.  Noin vuosi 1990. Seison Koivukujan päässä. On lämmin ja ehkä jopa helteen puolella roikkuva kesäpäivä. Olen aloittamassa kesäloman aikana rutiiniksi muodostunutta juoksulenkkiä. Kyykistyn alas ja solmin lenkkareiden nauhat alusta asti uudestaan, jotta ne eivät varmuudella aukeaisi kesken lenkin. Lenkkarit ovat vaaleankeltaiset Reebokit. Niissä on hämmentävän ketterä nauhoitusmekanismi. Liukaspintainen nauha kulkee sulavasti muovikujarei´issä, ja saan yhdellä vaivattomalla vedolla sopivan kiristyksen aikaan tyvestä asti. Helposti ruskettuva ihoni on kauniin sävyinen. Iltapäivästä siitä vapautuu vahva ominaistuoksu. Tuoksussa on sävy, joka kertoo päivän olleen touhukas. Siinä on nuoren tytön tarmon ja elinvoiman väkevyyttä. Nousen ylös ja tähyän koivujen saattaman kujan päähän. Tiedän, että tästä tulee hyvä lenkki!  Noin vuosi 2000. Istun isäni kanssa pakettiautossa. On harmaa ja pysähtynyt syysaamu. Olen ollut lapsuudenkodissani yötä ja nyt menossa viikonlopputöihin laitoshuoltajaksi Pikonlinnan sairaalaan. Tämä oli tuttu kuvio läpi opiskeluvuosieni. Aamu on lähtenyt käyntiin äidin leipomilla sämpylöillä. Isäni ajaa ”rönttöpakua” tyylilleen ominaisesti alinopeudella. Tapa on joskus äärimmäisen ärsyttävä, mutta tänä aamuna se ei häiritse. Joskus mietin, että hän taitaa nauttia ajamisesta ja liikkeellä olosta niin paljon, että pyrkii venyttämään taipaleen mahdollisimman pitkäkestoiseksi. Radiossa soi Sami Saaren soulahtava Onnen kyyneleet. Emme puhu mitään. Isän kanssa on voinut aina olla turvallisesti hiljaa. Minun ei tarvitse katsoa sivulleni muistaakseni miltä hän näyttää. Ajaessa kumara ryhti. Baskeri. Lempeä ilme. Kauneimmat silmät. Mun iskä. Miten on mahdollista, että tunnen häntä niin vähän, vaikka tiedän hänestä niin paljon? Olenkohan minä hänelle samanlainen mysteeri? Toki hän on ollut ennen minua, minulle hän on ollut aina. Onkohan hänen elämänsä ollut sitä mitä hän nuorena halusi ja toivoi? Kuinka paljon hänellä on arjessa onnen ja tyytyväisyyden hetkiä? Lävitseni virtaa hyökyaalto. Suuri rakkaus isääni kohtaan. Hetkeksi ajan merkitys hälvenee. On vain sukupolvien välinen kerrostumien synkronia ja sanaton kommunikaatio. Ja ymmärrys siitä, että me kaikki olemme mysteereitä itsellemme ja toisillemme.  Vuosi 2015. Olemme kaveriperheen kanssa Junibackenissa kesälomareissulla. Kolmevuotias kuopuksemme kieputtaa minua tunteiden pimeimmillä tasoilla. Otan häneltä vastaan raivokohtauksia (voi helvetti miten noloa keskellä turistirysää!) tai jännitän kireänä koska seuraava kohtaus tyhjentää minut uudestaan (kunpa hän ei olisi lainkaan mukana!). Illansuussa istumme kiivaimman tapahtumakeskuksen laitamilla italialaisen ravintolan katetulla terassilla. Ilta on lämmin ja sen valo on suloinen. Vaikka emme ole Ruotsia pidemmällä, ihmisten kampaukset, vaatteet ja koko olemus ovat erilaisia kuin kotona. Näkymää on inspiroivaa seurata, ja se kohottaa omaakin tunnelmaa kutkuttavalla tavalla. Kuopuksemme on itse tilannut applejuiceä ruokajuomaksi. Hän hämmentyy, kun pöytään tarjoillaankin appelsiinimehun sijasta omenamehua. Meitä kaikkia alkaa naurattaa tajutessamme kielisekaannuksen, ja selitämme hänelle mistä on kyse. Pieni poika kuuntelee ihmeissään ja hyväksyy juomansa. Lopulta hän osallistuu jutun jälkinaureskeluun kuin suurikin seuramies. Tunnelma on käsinkosketeltavan ihana. Kaikki seurueemme kahdeksan jäsentä ovat yhtä aikaa hyvällä tuulella! Konstailemattomat ja maukkaat pastaannokset ovat edessämme. Tiramisut ja jäätelöt odottavat vielä vuoroaan. Miehillä on hetken omaa keskinäistä jutunjuurta (moottoripyörät). Naisissa tarjoamme täysin sydämin toisillemme voimaa äitiyden äärellä olemisessa. Miten toisen ymmärtävä katse voikaan olla niin terapeuttinen! Ja lopulta taas palaamme kaikki yhteisen jutustelun äärelle ja kertaamme yhdessä päivän ihmeellisiä tapahtumia. Ah, tässä hetkessä ja näissä ihmisissä on kaikki mitä tarvitsen!  Vuosi 2019. Joogaohjaajakoulutuksessa Lauttasaaressa opettajamme on alustanut päivän teemaa puhumalla omasta voimasta, tilasta ja rytmistä. Olen hämmentynyt; kuulen sanoja ja ajatelmia, joita olen odottanut kuulevani ehkä koko elämäni. Kuunnellessani saatan melkein aistia, kuinka aivoissani rakentuu rätisten uusia synapsiratoja. Oma voima: tunne se ja vaali sitä. Oma tila: sinulla on siihen oikeus, varjele sitä. Oma rytmi: ahaa, koska olen sisäsyntyiseltä rytmiltäni hidas, minun elämäni peruspoljennon on luontaista olla hidas. Sen ei kuulu eikä tarvitse olla mitään muuta. Haemme seisoma-asennossa jalkaterillä juurevaa tukeutumista alustaan. ”Maadoitu. Anna maan kantaa sinua”, opettajamme ohjaa. Alamme hakea Soturi II – asanan muotoa. Se on minusta kaikista kaunein ja ylväin asana. Kaikki opiskelijat ovat ringin kehällä, samassa asanassa. Tunnen olevani vahva, täysi, kokonainen. Jalkani ovat supervoimakkaat ja tunnen käsivarsissani hienoja yksityiskohtia. Voin tehdä kehollani mitä vain! Jatkun ja ulotun tilassa isosti. Energiani on vissi. Kyyneleet alkavat virrata poskillani. Näitä en pyyhi. Ne kuuluvat tämän soturin tarinaan. Sitä paitsi ne ovat onnen kyyneleitä! Kohta kadotan tunnelman. Olen jo oppinut ymmärtämään, että en tule enää koskaan tavoittamaan tuota samaa kirkasta tunnetta sellaisenaan. Koettu hetki ei ole enää koskaan toistettavissa samankaltaisena. Mutta hetki oli jo ehtinyt jättää hyvän jälkensä minuun.  Tämän kuvan on ottanut Inkeri Kallio Olen Saara ja pidän Aina on Pilates studiolla Joogan matkassa tuntia jälleen ensi vuonna 2021 keskiviikkoisin ja torstaisin. Joogan matkassa on nyt myös ostettavissa Verkkokurssina. Se löytyy "verkkokurssit" välilehdeltä.
Vuosi sitten kun vuosi 2020 oli edessä, meistä varmaan moni ajatteli kuinka hyvä vuosi tämä uusi vuosi tulee olemaan. Kuinka toteutamme unelmiamme ja nautimme ja teemme tuttuun tapaan ihania reissuja ja muuta ”normaalia”. Itse odottelin että vuosi 2020 olisi minulle hieman tasaisempi vuosi. Olin juuri saanut Aina on Pilates studion pyörimään. Tammikuussa saimme uusia asiakkaita tunneille, tunnit olivat mukavasti täynnä ja meillä oli hyvä meininki studiolla. Tuntui oikein kivalta ja oikealta hetkeltä vähän jopa hengähtää ja suunnitella tulevaa kesälomaa, ajatellen että nämä samat ihanat asiakkaat tulevat tunneille ”normaalisti” koko kevään ja kesälläkin, ja minulla olisi mahdollisuus pitää oikea kesäloma kaiken tämän alkuhulinan jälkeen. Suunnitelmat muuttuivat yhden viikonlopun aikana. Maailma pysähtyi ja niin pysähdyin minäkin. Tuntuu että koko toiminta sai ihan uudet kasvot kevään 2020 aikana.  Syksyn aikana pääsimme taas hyvään ”uuteen normaaliin”. Olimme tarkempia hygieniassa ja varovaisempia kontakteissa. Pysyimme kaukana, emmekä enää koskettaneet ja ohjanneet asiakkaita niinkuin ennen. Syksy tuntui hyvältä, homma toimi uusilla säännöillä. Syksyn sinnittely ja uskottelu että olemme jo voiton puolella, iski joulukuussa vasten kasvoja. Piti jälleen miettiä isosti miten jatkamme? Pistämmekö studion kokonaan kiinni? Mitä teemme? Pienessä paniikissa, tein kompromissin, jonka voimin jatkoimme joulukuun…  Nyt elellään jo tammikuuta ja uutta vuotta 2021. Vuosi 2020 jäi taakse, ja olenkin pohtinut mitä siitä jäi kerrottavaa, mitä hyvää ja mitä ei niin hyvää. Isoin haaste oli epävarmuudessa eläminen etenkin näin pienyrittäjän silmin. Sai olla kokolailla varpaillaan, sai jännittää miten asiakkaat uskaltavat tulla tunneille, sai jännittää sitä miten itse pysyy terveenä ja läheiset, sai jännittää ettei vain asiakas saa tartuntaa studiollamme. Ja sain myös jännittää miten yritys kestää tämän kaiken. MUTTA sitten tullaan siihen hyvään <3 Koen että tämä yhteinen vuosi 2020, tämä yhteinen uhka mitä me kaikki olemme joutuneet kohtaamaan yhdisti meitä kaikkia. Me kaikki koemme tämän erilailla, me kaikki tunnemme tämän erilailla, ja varmasti me kaikki olemme saaneet osamme myös tästä epävarmuudesta.  Minä henkilökohtaisesti olen salaa (tunnustan) imenyt hyvää energiaa teistä ihanista asiakkaista. Ilman teidän positiivista läsnäoloa ja niitä hymyjä ja nauruja tuntien aikana, niin en tiedä olisinko jaksanut yrittää. Jokaisen tunnin jälkeen tunsin ja tunnen edelleen sisälläni miksi teen tätä työtä ja miksi niin tykkään työstäni, ja se tunne kumpuaa teistä asiakkaista. Olen myös äärimmäisen kiitollinen meidän ihanalle Aina on Pilates tiimille, minun rakkaille kollegoilleni. Teidän tuki on ollut korvaamatonta. Kiitos vuosi 2020 mitä opetit meille meistä itsestämme ja sen kuinka yhdessä saamme paljon hyvää aikaiseksi! Tästä on ihan hyvä jatkaa eteenpäin vuoteen 2021. En odota mitään erityistä tältä uudelta vuodelta. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin, hyvä niin. Ja mikä parasta, olemme menossa kevättä ja valoa kohti <3 Ehkä se on se mitä nyt odotan eniten!  Ihanaa tätä vuotta kaikille! Kyllä tästä vuodesta ihan hyvä tulee! Ja tehdään ainakin parhaamme että meidän ja läheistemme on hyvä olla <3
Halauksin, Minna Olen yrittäjäna Aina on Pilates studiolla, pidän pilatestunteja sekä reformereilla että matoilla. Tätä olin toivonut koko sydämestäni. Muutin perheeni kanssa kaksi viikkoa sitten uuteen kotiin. Tai uuteen huoneistoon, joka ei aivan heti tuntunut omalta kodilta - ei tälläkään muuttomuutoksen kerralla. Toinenkin asia minussa nosti tiukasti päätään, samoin kuin aiemmin: taipumukseni olla itselleni hyvin ankara siitä, että vahva halu ja oma valinta muutokseen, ei automaattisesti varmistanutkaan välitöntä sisäistä hyvää ja ilontäyteistä tunnetta projektin onnistumisesta ja toivotun saavuttamisesta. Mikä minua oikein vaivasi?  “Askel uuteen on usein samanaikaisesti sekä ihanaa että kauheaa.” Sen lisäksi, että kuukausien ajan ostattelimme kotia tutustumisineen, tarjouslaskelmineen, jännityksineen, vastatarjouksineen, kuntotarkastuksineen, pankkikeskusteluineen, muutto-organisointeineen, pakkaamisineen, itse muuttoineen (reilun viiden tunnin ja viiden miehen RYSÄYS), tosikorkeine pahvilaatikkokasoineen, sähkösopimuksineen, muuttoilmoituksineen, unohtamisineen, muistamisineen, maailmantilanteen uutisointeineen ja mitäkaikkineen, sisälläni piiskasin itseäni siitä, että en mielestäni jaksanut pyörittää normaalin arjen lisäksi niin kovasti odottamaani muuttoa riittävällä draivilla. En ollut mielestäni riittävä ja siksi uskoin, että en voinut olla sitä muidenkaan mielestä. Kriittisellä hetkellä piiskasin itseäni lisää hellyyden ja hyväksynnän sijaan. No höh - näin jälkikäteen ajatellen. Mieleeni hiipivät epäilykset, pelot ja mahdolliset ongelmat. “Miten voin tuntea näin? Itsehän tätä haluan.” Voimani hupenivat, enkä tuntenutkaan onnentäyteistä ja vauhdikasta vaahtokarkkiarkea. Lopulta kehoni alkoi oireilemaan muistuttaen olemassa olostaan vatsassani, jännittyvissä hartioissani, jumiutuvassa yläselässäni sekä oikean käteni, “työkäteni”, lopulta täydellisellä uupumistilalla. Löysin itseni jo pitkään toivomastani elämäntilanteesta (sisältäen samanaikaisen kodin ja myös työn vaihtamisen) jännittyneenä, uupuneena, ihmeissäni sekä oikea, se vahva tekevä, pakkaava, siirtävä, siivoava ja kantava käteni toimintakyvyttömänä - päällimmäisenä selviämiskeinonani suorittaminen.  “Välillä sitä voi hukkua ihan niinkin lähelle kuin omaan mieleen.” Toimintakyvyttömyys ja suorittaminen eivät onneksi sovi yhteen. Siinä minä sitten olin saattaen vain huudella sisäisen kasvuni polulla oivaltamani (teoriassa oivaltamaniko?) matkasta nauttimisen perään. Missä oli rauha, tasapaino, ketteryys omien uskomusten ja päälleleimattujen ajatusten ja tunteiden maailmani tiedostamiseen, joustavuuteen ja resilienssiini (psyykkinen ominaisuutemme selviytymis- ja sopeutumistilanteissa) todellisuudessa? Tein tuttavuutta oman elämänsä suuria muutoksia elävän itseni kanssa, jonka suorittaminen oli kitketty toimintakyvyttömällä kädellä ja jonka suu ei tuntunut aukeavan avunpyyntöihin, eikä mieli liioin myöntymiseen. Elämä ei siis tarjonnut vaihtoehtoa tälle muutokselle olla loppuun saakka samankaltainen kuin elämässäni edelliset vastaavat. Oli toimittava toisin. Sain mahdollisuuden toimia toisin. On se kehokin niin viisas muistuttaja :) “Sain mahdollisuuden toimia toisin.” Laskin, että olen muuttanut kodista toiseen tähän mennessä yhteensä 9 kertaa. Muutoista 4 tapahtui kouluikäisenä ymmärtääkseni isän työhön liittyvistä muutoksista kumunneina välttämättömyyksinä. Ensimmäisestä muutosta en muista tietoisessa mielessäni mitään, koska olin alle kolmen vanha. Äitini mukaan muutto yksirappuisesta talosta rauhallisesta pihapiiristä lähes kymmenrappuiseen vastaavaan kitki kuitenkin hetkellisesti itsenäisyyttäni, koska en luottanut löytäväni itse takaisin kotiin, jos menisin minulle jo tutuksi muodostuneella tavalla yksin ulos. Seuraavissa kolmessa muutossa harjoitin selviytymiskykyisyyttäni koulujen vaihdon yhteydessä, joiden en uskaltanut antaa tuntua ja näyttää ulospäin niin pahalta ja jännittävältä kuin ne oikeasti jälkikäteen ajateltuina tuntuivat. Opiskelijana muutin pois kotoa, vaan en yksin. Seuraavat 3 muuttoa pyörivätkin perhekoon kasvamisen ympärillä. Näin lyhyesti kokemuksiani oikaisten muistan muutoista muun muassa sen, että aina edellisen asukkaan jäljiltä jääneet naulanreikäiset ja auringon läikittämät seinät ovat saaneet minut kyyneliin hetkellä, joka on ollut kussakin kohtaa ajalleen ominaisesti hyvin odotettu. Kun noin 7 vuotta sitten muutin kahdeksannessa muutossani lasteni kanssa pois kotoani, tuntuivat uuden kodin hieman rähjäinen ja omapäisesti toimiva hissi turvalliselta ja kotoisalta sekä maalarinvalkoiset seinät rauhoittavilta. Aluksi inhoamastani mintunvihreästä keittiöstä tuli nopeasti suosikkini. Ja kattohuoneisto oli loppuun saakka kattohuoneisto, vaikka rinnalle rakentuvat uudet uljaat talot rajoittivat pikkuhiljaa upeita auringonlaskun näköaloja. Tähän mennessä muuttoprojektini tunnussa oli muuttunut jo paljon. Minä, joka muuttoa tein, olin muuttunut. Tässä kahden viikon takaisessa - uusimmassa muutossani - pinnoilla ei ollut enää samanlaista merkitystä, taulutkin löysivät nopeasti paikkansa edellisen asukkaan jättämistä seinästä työntyvistä ruuveista. Suunnitelmat, joita olimme tehneet teoriassa, ovat muuntuneet ketterästi uusiin, vielä parempiin ja käytännössä toteuttamiskelpoisiin. Ainoastaan oman mieleni kriittinen puhe muutokseen sopeutumisen nopeudesta ja “sallituista” tunteista tuntuu olevan jäljellä kaikista aiemmista muuttoon liittyvistä kokemuksistani. Ja koska muutosta ei ole kulunut tähän hetkeen mennessä vasta kuin hetki ja olen mieleni puheen jo tunnistanut, uskon voivani muuttaa tässä muutoksessa myös siitä ison palan. On kasvun paikka. Saan mahdollisuuden kasvaa. “Saan mahdollisuuden kasvaa.” Nyt uudessa kodissamme on enää muutamia purkamattomia pahvilaatikoita ja “pesäpaikat” eri puolilla huoneistoa ovat luokseen kutsuvia. Herättelin tänään 8-vuotiastani maanantai-aamuun uudessa huoneessa, uudessa (isosiskon vanhassa) sängyssä. Hän totesi, että “haluaa ehdottomasti herätä, mutta ei halua avata silmiään, eikä nousta ylös”. Painauduin halaamaan häntä ja rytmitin hengitykseni hänen omaani nopeampaan tahtiin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että on mahdotonta herätä nousematta ja avaamatta silmiään. Vaan onko? Heti perään kuulin oman kysymykseni: Miksi se on mahdotonta? Ja miksi se ei ole lapselle mahdotonta? Ja niin hän heräsi kanssani ilman silmien avaamista ja ylös nousemista tuoksutellen avoimesta ikkunasta virtaavan raikkaan syksyisen järvi-ilman kirpeyttä. Mieleeni nousi Liike & Rentoutus -tunnin yhteisen rentoutumishetken voimaannuttava sanoma: “Olet riittävä. Olet aina ollut ja tulet aina olemaan.”  “Muutos on aina mahdollisuus. One day or day one. You decide. - kuten yksi kahvikuppikokoelmani, ns. puhuvista kupeista minulle viisaasti viestittää.”  Olen Outi Aalto ja pidän Aina on Pilates studiolla torstaisin Liike&Rentoutus tuntia.
Nähdään studiolla <3 Valmistuin syksyllä joogaohjaajaksi. Päättäjäisviikonloppuna puolet ryhmästä ohjasi toiselle puoliskolle luomansa työpajan. Edeltävällä kerralla pidimme suunnittelupalaveria. Vaikka kaikki alkoivat jo olla päivästä väsyneitä, ideariihemme eteni lennokkaan luovasti ja turvallisessa ilmapiirissä. Autenttinen liike. Teema kutsui minua magneetin lailla. Tunsin jopa jotain selittämätöntä kaipuuta aihetta kohtaan. Olin autenttisen liikkeen tapaa tutkiskellut itsekseni kesän ajan, ja nyt olisi mahdollisuus perehtyä siihen syvemmin. Yrittää sanoittaa jotain mikä ei kaipaa sanoja. Kun mietin aiheiseen syventymistä, kehossani tuntui suloinen kuplinta. Aivan kuin soluni olisivat pirskahdelleet pikkuriemusta. Esitin ideani ryhmälle, ja se sai hyväksynnän. Huippua! Saisin yhdistellä osaamistani ja ehkä nostaa sitä uudelle tasolle. Itseluottamuksen aallonharjalla aloin kuitenkin pian kuulla vastavoimien hiljaisen kuiskuttelun korvissani. Kun kohta menettäisin ryhmän kannattelun ja alkaisin kotona itsekseni kyhätä osuuttani kasaan, saattaisin joutua katumaan suuria suunnitelmiani. Mitä oikein kuvittelin itsestäni? Miksi en voinut pitäytyä jossain selkeämmässä ja helpommassa? Kotona jouduin todellakin kohtaamaan pienuuteni ja pelkoni. Kehon tunne oli raskas ja tukkoinen. Laadin ohjaukselleni käsikirjoitusta, mutta teksti näyttikin banaalilta ja naurettavalta. Miltä elementti Ilma tuntuu ihollasi? Deadline alkoi lähestyä vääjäämättömästi, ja ajauduin kirjoittamaan opettajalleni paniikkimeilin. Voiko näin sanoa? Hämmentyyköhän ryhmä ohjauksessani?  Opettajani paluuposti osoitti jälleen kerran hänen tutuksi tulleen tilanteenlukutaitonsa. Hän vastasi epätoivooni: "Saara, tee tämä juuri niinkuin sinusta tuntuu oikealta. Sinun ohjauksessasi ihmiset tekevät mitä vain. Sinulla on sellainen taito." Hän ei siis ottanut lainkaan kantaa ohjauksen sisältöön tai tekniseen suoritukseen. Hän valoi uskoa epävarmaan opiskelijaansa ja saatteli häntä kykyjensä äärelle. Voi veljet! Nyt sain mandaatin kokeilla ja leikkiä! Käsikirjoitus muuttui entistä villimmäksi: Tunne miten Ilma väistyy liikkeesi tieltä. Vai väistyykö se? Synnytä Tulen elementtiä sisälläsi. Munaskuissa alkoi hyristä elävöittävästi. Kaikki oli kirkasta ja selkeää. Kirkkaus ja selkeys oli ennenkaikkea kehollinen kokemus. Miten varsinainen työpaja lopulta meni? Se onnistui kokonaisuudessaan oikein hyvin. Kurssikaverini toteuttivat taidokkaasti ja intuitiivisesti kukin omat osuutensa. Oma ohjaukseni kärsi jännityksestä. Ylivirittyminen eriytti minua ryhmästä. Silmien päälle tuli sumeaa kalvoa estämään selkeän näkemisen. Sanallisen ohjauksen rytmiikka olisi voinut olla synkronoidumpi ohjattavien edesottamuksiin nähden. Mutta pitäs pienistä. Eihän kyse luonnollisestikaan ollut vain minun suorituksestani vaan kaikkien yhteisestä osallistumisesta ja yksityisen ja yhteisen kokemuskudelman synnyttämisestä.  Hieman yllättävällä tavalla tuo päätösviikonloppu nivoi koko koulutuksen osaltani yhteen. Tajusin sen kristallinkirkkaasti. Ymmärsin, että minun henkilökohtainen tehtäväni on olla rohkea. Tehtäväni on olla rohkea ja elää täydessä potentiaalissani. Ideana on rohkeus tehdä, kokeilla ja yrittää. Lopputulemalla ei ole niin väliä. On riittävää, että antaa sielunsa lähteä koskettamaan itseä ja muita. Sitten vaan katsotaan mitä tapahtuu. Ymmärsin, että minun elämän "painorepussa" kuormaa tuoneet seikat kuten hiljainen tyytymättömyys, kytkeytymättämyys itseen, ulkopuolisuuden tunne ja rapistuttavat kateuden tunteet ovat olleet seurausta rohkeuden puutteesta tunnistaa omia tarpeita ja toisaalta kykenemättömyyttä niiden ilmaisemiseen. Mutta ei matkan määränpää tässä lepää. Tunnen vahvasti, että minun syvintä rohkeutta olisi tekemättömyys. Riittäminen ja kelpaaminen itselle ilman haastamista ja pinnistelyä. Kellumista omassa olemuksessa. Sen tunnistamista, että minussa on kaikki. Olisiko kyse juuri tekemisen rohkeudesta ja olemisen rakkaudesta? Tämän tasapainon elämisessä olen vielä kisällioppilas. AINA-blogiin kirjoittaminen on osa rohkeusprosessiani. Aion kirjoittaa aidosti ja rehellisesti. Minulle se tarkoittaa rohkeutta. Haluan antaa outouteni säkenöidä, inhimillisyyteni sykkiä. Haluan kurottaa kohti ja luoda yhteyttä. Kirjoitan sinulle, kirjoitan minulle. Valmista tekstiä lähetettäessä vatsanpohjassa pitää suloisesti nipistellä. Olen Saara ja pidän Aina on Pilates studiolla Joogan matkassa tuntia jälleen ensi vuonna 2021 keskiviikkoisin ja torstaisin. Joogan matkassa on nyt myös ostettavissa Verkkokurssina. Se löytyy "verkkokurssit" välilehdeltä.  Hei! Haluaisin kutsua sinut mukaani yhden yön layoverille Bangkokiin. Tiukka repäisy, mutta lupaan, että se on täysin vaivan arvoista. ”Musti” on pakattuna ja koirani katsoo sitä tuttuun tapaansa epäilevästi. Cabin size- kokoisesta matkalaukusta, jota käytämme lyhyillä layovereilla, on käytetty nimeä Musti niin kauan kuin muistan. Joogamatkamatolleni on siellä aina oma lokeronsa valmiina; sinne matto sujahtaa mukaan tälläkin kertaa. Yhden yön layover tarkoittaa käytännössä sitä, että kun lähden tänään puolen päivän jälkeen kotoani Pirkkalasta ajelemaan kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, olen ylihuomenna kotona iltapäivällä tai illansuussa. Yhden yön layoverit kaukokohteessa tarkoittavat aina pidempiä vapaita kotona ja siksi ne ovatkin minulle niitä mieluisimpia työreissuja.  Työpaikalla on tuttu iltapäiväkuhina. Teen tuttujen kollegoiden kanssa nopeat kuulumisten vaihdot ja toivottelen ”hyvää Pekingiä”, ”hyvää Shanghaita”, ”kivaa Osakaa”- toivotukset muihin kohteisiin lähtijöille. Pidän miehistölleni seitsemän minuutin mittaisen briefauksen tämän päivän lennosta ja niiden minuuttien aikana luomme tutun luottamuksen ja yhteyden toisiimme. Olen saattanut lentää muutaman kollegan kanssa jo monta kertaa, kun taas osan kanssa tiemme kohtaavat ensimmäistä kertaa. Briefauksen jälkeen lähdemme koneelle ja valmistelemme koneen lähtökuntoon. Pian olemmekin valmiita toivottamaan tämänpäiväiset vieraamme koneeseen. Yön pikkutunteina tuttu näky lentokoneen monitorista kertoo, että olemme keskellä ei mitään, suuntaamassa turvallisen vakaasti kohti Aasiaa. Valot on himmennetty, jotta matkustajamme voivat levätä tarjoilujen välisenä aikana. Valvomme hienotunteisesti matkustamoa mahdollisten sairaskohtausten tai muiden turvallisuutta vaarantavien asioiden varalta. Neuletakki on tarpeen viileässä keittiössä. Kollegan kanssa, jonka tapasin tänään ensimmäistä kertaa, on jo jaettu elämän ilot ja surut. Olo on väsynyt, mutta kuitenkin tutun levollinen. Tiedän, että pian aamuauringon säteet alkavat kajastaa hieman raollaan olevien ikkunaluukkujen takaa ja tunne on aina yhtä sykähdyttävä. Melkein voin jo aistia lämmön ja tuoksun, joka hyökyy koneen ovea avatessa vasten väsyneen onnellista olemusta. Eikä aikaakaan, kun lentokoneen pyörät osuvat maahan. ”Ladies and Gentlemen, welcome to Bangkok. Please remain seated and keep your safety belts fastened until the safety belt signs have been switched off... ” Herättäkää minut keskellä yötä ja pyytäkää kuulutus englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi. Lähtee.  Thaimaan lämpö ja ystävällisyys ovat totta heti avatessani koneen oven. Hymyilevät kasvot toivottavat meidät tervetulleiksi Bangkokiin. Matka hotellille kestää aamuruuhkassa tunnin verran, toisinaan pidempäänkin. Nukahtelen miehistöbussissa loppumatkasta. Huoneeseen päästyäni muistan välittömästi, mihin joogamattoni asettuu täällä kaikkein kätevimmin. Onneksi huoneet ovat kaikissa kohteissamme yleensä sen verran tilavia, että matolle löytyy aina oma paikkansa. Lyhyellä layoverilla tavaroiden purkamiseen ei kulu aikaa, joten suuntaan saman tien suihkuun ja asetun sen jälkeen hetkeksi joogamatolleni. Tuntuu hyvältä antaa keholle pieni resetointi pitkän lennon ja valvotun yön jälkeen. On muuten käsittämätöntä, että tämä yölennon jälkeinen lyhyt joogatuokio on monesti se, jossa kaikesta väsymyksestä huolimatta kaipaan usein vähän voimakkaampaa harjoitusta sen lyhyestä kestosta huolimatta. Haluan tuntea muutaman vahvan chaturangan, pari nautinnollista lantionavausta ja selkärangan kiertoa ennen nukkumaan menoa, vaikka voisi kuvitella, että kroppa on aivan uuvuksissa. Joogatuokioni jälkeen kömmin viileiden lakanoiden sisään ja annan palauttavan unen vihdoin tulla. Siinä, missä muut hotellin asukkaat suuntaavat aamiaiselle ja poolille, minä nautin muutaman tunnin ”yöunet” tässä kohtaa.  Heräilen siinä vaiheessa, kun Suomessa on lähtöpäiväni jälkeinen aamu ja päivä kääntyy Bangkokissa iltapäivän puolelle. Käyn täydentämässä D-vitamiinivarastoa poolilla hetken aikaa, kunnes suuntaan jalkahierontaan. Magic Handsin kymppikortissani on näköjään muutama kerta jäljellä. Huomaan jo kadulta tutut kasvot vilkuttamassa minua sisään tähän onnen tyyssijaan. ”Welkam, madaaaaam, nais tu sii juuuuu!” Näen pari kollegaani jo makaamassa omilla lepotuoleillaan taju kankaalla. Hieronnan jälkeen tapaamme ”kulmapaikassa” tai ”muovituolipaikassa”, joksi lähistöllä olevaa ravintolaa kutsumme. Sillä on varmasti myös oikea nimi, mutta jostain syystä emme ole sitä koskaan opetelleet. Syön kevätkääryleitä ja Panang Currya kiljuvaan nälkääni. Tuttuja vaeltaa pöytään tukka hieronnasta pystyssä, raukea ilme kasvoilla. Thaimaan lämpö tuntuu kehossa ja mielessä hyvältä ja rauhoittavalta päivän kääntyessä iltaan. Osa lähtee illallisen jälkeen vielä omille asioilleen, minä suuntaan jo omaan huoneeseen. Hotellin kulmalla on tuttu mangokauppias, jolta ostan paluulennolle mango sticky ricea ja toivon, etten unohda sitä aamulla minibaariin. Oma rutiinini näillä lyhyillä layovereilla koostuu vain ja ainoastaan levosta ja palautumisesta. En kaipaa turhia virikkeitä, koska niille on oma mahdollisuutensa pidemmillä reissuilla. Himmennän valoja huoneeseen päästyäni seitsemän, kahdeksan maissa ja asetun jällleen joogamatolleni. Laitan rauhoittavaa taustamusiikkia soimaan, hieron kämmeniin, hartioihin ja niskaan eteeristä öljyä ja teen kaikessa rauhassa hitaita, viipyileviä asanoita. Tämä on se harjoitus, joka saa kestää. Maailman äärissä olen jälleen tutussa paikassa, kuin kotona. Elimistöni reagoi mukavalla tavalla valon määrään ja sen vähentämiseen, joten vaikka Suomessa on iltapäivä, olen aivan valmis yöunille yhdeksän, kymmenen aikaan paikallista aikaa. Pick up hotellilta on aamulla siihen aikaan, kun kotona on keskiyö. Tämä tarkoittaa luonnollisesti herkullisen thaimaalaisen aamiaisen nauttimista keskellä yötä. Hedelmien maku iskee suoraan tajuntaan.  Sitä tunnetta, jossa pyörät jälleen koskettavat kiitotietä Helsinki-Vantaalla, ei voita mikään. Osaan nauttia jopa koneen ikkunoihin piiskaavasta räntäsateesta, koska olen menossa kotiin. Kiittelemme kollegoiden kanssa kilpaa toinen toisiamme hyvästä työstä ja etenkin ihanasta seurasta. Ajomatkan aikana mieli rauhoittuu työmoodista ja tiedän, että saan viettää taas ansaitut lepopäivät kodin lämmössä. Saan käydä ohjaamassa joogaa ja latautua perheestä ja ystävistä. Muutaman vapaapäivän jälkeen edessä on taas Mustin pakkaus ja joku toinen kohde.  Ps. Kuvatunlainen työrupeama on totta aikana ennen koronapandemiaa. Tällä hetkellä Bangkokin layoverimme ovat lentokenttähotellissa ja 24h layover tapahtuu huoneessa suljetun oven takana ja myös omassa huoneessa ruokaillen. Emme tiedä, onko Magic Handsiä enää olemassa, kun aikanaan pääsemme palaamaan vanhaan tuttuun hotelliimme. Tunnemme suurta huolta ja surua niiden aidosti ystävällisten ihmisten puolesta, jotka pitävät meistä huolta kun olemme lennosta
väsyneitä, ja joiden elinkeino koostuu suurimmaksi osaksi matkailusta. Toivon kovasti, että minulla on uusi Magic Handsin kymppikortti käytössä ensi vuonna johonkin aikaan <3 Tämän artikkelin/tekstin on kirjoittanut joogaohjaajanne Katja Kivijärvi. Minun Yin-tunneille voit osallistua maanantaisin klo 18.30. |
LaatijaKirjoita jotain itsestäsi. Ei tarvitse olla fancy, vain yleiskatsaus. arkisto
May 2022
Kategoriat |
RSS Feed
